Blogi

Vieraskynässä Pinja Perholehto: Suomi ei saa ummistaa silmiään konflikteilta

 Maailmalla riehuu ja väkivallan aallot jättävät jälkeensä tuhoa ja epätoivoa. Erityisesti naisten, tyttöjen ja lasten kärsimys konfliktien keskellä on koskettanut aina kovasti. Olen itkenyt silmät päästäni lukiessani kauhusta ja epätoivosta, jota ihmiset ovat pakotettuja kohtaamaan – juuri nyt muun muassa Gazan sodan varjossa.

Joskus sanotaan, ettei tunteille pitäisi olla päätöksenteossa sijaa. Minusta hyvän päättäjän ominaisuuksiin kuuluu kuitenkin kyky asettua toisen asemaan ja pyrkimys nähdä ihminen lukujen, toimien ja päätösten takana. 

Sodalla ei puolestaan ole kykyä empatiaan. Sillä ei ole kasvoja, tunteita tai sydäntä. Gazassa on kuollut enemmän lapsia kuukausien aikana kuin Afganistanin sodassa kahdentoista vuoden aikana. Naisten asema ei ole ollut aiemminkaan helppo palestiinalaisalueilla. He ovat eläneet miehisen vallan varjossa, ja nyt sodan riehuessa tilanne on entistäkin turvattomampi. Raskaana olevien ja imettävien naisten tilanne on kaikista vaikein, sillä pommitukset ovat iskeneet äitiysklinikoihin ja sairaaloihin. Tuhannet ihmiset joutuvat päivittäin miettimään missä synnyttää ja missä pysyä turvassa. 

Samaan aikaan muu maailma näkee, että alueelle ei saada toimitettua riittävästi apua. Gazan väestö kärsii ruoan ja juoman puutteesta sekä epäinhimillisistä hygieniaolosuhteista. YK:n pakolaisjärjestö UNRWA on ollut pitkään yksi merkittävimmistä avustustoimijoista alueella. Järjestön rahoituksen jäädyttäminen alkuvuodesta teki siksi kovaa ja kipeää. On valtavan tärkeää, että ministeri Tavio kumosi nyt viime viikolla päätöksensä ja elintärkeä apu saa taas jatkua. Huomionarvoista kuitenkin on, ettei EU:n, Tanskan ja esimerkiksi Norjan tuki UNRWA:lle koskaan edes katkennut.

Suomella, kuten kaikilla kansakunnilla, on vastuu toimia kansanmurhan estämiseksi ja miehityksen lopettamiseksi. Kiireellisintä on ollut saada humanitaarinen apu perille Gazaan. Samalla ja vähintään yhtä tärkeänä asiana EU:n ja Suomen tulisi kuitenkin myös edistää välitöntä tulitaukoa ja käyttää kaikki poliittinen voimansa alueen saarron lopettamiseksi.

Solidaarisuus, rauhan ja vakauden välittäminen sekä kehitysyhteistyö eivät ole vain moraalinen velvollisuus, vaan myös strateginen valinta. Vahvistamalla naisten ja tyttöjen asemaa sekä toimimalla hauraassa asemassa olevien ihmisten parhaaksi, voimme osaltamme myös rakentaa kestävämpää ja rauhanomaisempaa maailmaa. Historia ei koskaan unohda niitä, jotka seisovat oikeuden, solidaarisuuden ja tasa-arvon puolella. 

Pinja Perholehto

Kansanedustaja

[email protected]

Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan Demarinaisten ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen luottamushenkilöiden ja toimijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.