Maija Liisa Savolainen: Ahkera uurastaja – Naisten, tyttöjen ja nuorten puolella

Kirjoittaja Heli Maritta Nieminen

Sosialidemokratian juuret ovat syvällä kunkin kansakunnan työtä tekevän väestön ankarissa elinolosuhteissa ja pyrkimyksissä muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon nimissä. Yhteisöllisyys, kansansivistys ja koulutus ovat toimineet tärkeinä välineinä näiden arvojen toteutumisessa, näin myös Maija Savolaisen elämässä.

Naisasia, naisten oikeudet ja vastuut jatkoivat kehittymistään toisen maailmansodan myötä uudella, surullisella tavalla. Maija Savolainen kuuluu näihin sota-ajan lapsiin ja jälleenrakentaja-sukupolvien naisiin, jotka saattoivat uusista lähtökohdista käsin edistää naisten tasa-arvoisia oikeuksia miesten rinnalla. Naiset kotirintamalla oppivat kantamaan vastuut ja velvollisuudet sekä tekemään aiemmin jaetut työt. Miesten taistellessa Suomen itsenäisyyden puolesta, osan kuollessa, monien haavoittuessa sekä sitäkin useampien traumatisoituessa vakavasti naisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kasvaa vahvoiksi. Lapset; niin tytöt kuin pojatkin, joutuivat sopeutumaan ankariin olosuhteisiin ja muuttuneisiin rooleihin.

Jatkuvan kouluttautumisen eetos työ-, perhe- ja yhteisöelämän lomassa ovat toteutuneet aina täydellisyyteen pyrkivän Maija Savolaisen elämässä. Ruohonjuuritason poliittista vaalityötä aloittaessaan hänen tavoitteena on ollut nostaa sosialidemokraattisia naisia kaikille mahdollisille politiikanteon tasoille. Myöhemmin sukupuolella ei ole ollut enää kaiken kattavaa merkitystä. Maija on omalla panoksellaan edistänyt hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä tukemalla hyvin erilaisia sosialidemokraatteja niin kunta-, eduskunta- kuin europarlamentti- ja presidentin vaaleissa, erityisesti myös uusia nuoria kykyjä, vanhempien konkareiden rinnalle.

Maija Savolaisen elämäntarinaa kirjoittaessani olen oppinut tuntemaan hänet tarkkanäköisenä, huumorintajuisena, viisaana, sinnikkään ja voimavarojaan säästelemättömänä syvällisenä demariaatteen naisena. Hänen vaatimattomuutensa, lämpönsä sekä vieraanvaraisuutensa ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, kuten myös hänen laajaan vuosikymmenten varrella kertyneeseen ystäväpiiriinsä.

Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että Maija Savolainen on valittu, sekä puolueosastotyön että etenkin väsymättömän vaalityön vuoksi peräkkäisinä vuosina 2017 ja 2018 ensin Sosialidemokraattisen puolueen kunniajäseneksi ja sitten Demarinaisten kunniajäseneksi.

Lapsuus sodan varjossa Lepikon torpassa

Kun Lepikon torppaan Pielavedellä, Jaakko Henrik (Heikki) Karhusen ja Martta Liisa Karhusen (os. Kilpeläinen) perheeseen syntyi 6.11.1939 tytär, elettiin jo sodan kynnyksellä. Miehet oli jo kerätty reserviin sinne jonnekin sotaa varten, niin myös Maijan isä. Isä sai tiedon tyttärensä syntymästä rintamalle radioteitse, ristiäisiin isä ei päässyt. Kasteessa esikoistytär sai nimekseen Maija Liisa. Ensimmäisen kerran Heikki-isä näki Maijan vasta kolmekuisena, kuten niin moni muukin aikalaisensa. Tuolloin otettu valokuva jäi ainoaksi, jossa Maija oli isän ja äidin kanssa.

Maijan lapsuuden kodissa asui ajan tavan mukaisesti useampi sukupolvi yhdessä. Ydinperheen lisäksi siellä elivät isän vanhemmat Juho ja Josefiina (Fia) sekä Fian äiti Charlotta (Lotta, kuoli 1942), sekä isän kolme nuorempaa veljeä: Armas, Vilho ja Uuno aina siihen saakka, kunnes avioituivat sodan jälkeen. Maijan vanhin setä Pekka oli avioitunut ja muuttanut pois jo ennen talvisotaa ja kaatui 1942 jatkosodassa.

Maijan perhe asui presidentti Urho Kaleva Kekkosen entisessä lapsuudenkodissa, jonka ukki oli ostanut perheelleen 1929. Yhdeksän lapsisen perheen isänä kirvesmies, puuseppä ukki oli laajentanut asuntoa perheensä tarpeita vastaavaksi. Talo oli korotettu kaksikerroksiseksi ja se oli vuorattu sekä maalattu keltaiseksi. Maijan isä oli ostanut talon isältään 1936 ja hankkinut sinne kompressorin, niin että talossa oli sähköt. Karhuset olivat vetäneet myös vesijohdon oman metsänrinteen kalliolähteestä, josta se oli tullut omalla paineellaan rinnettä alas taloon. Sähköt ja juokseva vesi olivat perin harvinaisia tuohon aikaan maalaiskunnan pienviljelijäperheen kodissa.

Talon yläkertaan sijoitettiin sodan myötä Karjalan evakkoja. Ensimmäisinä yhdeksän henkinen Asikaisen perhe yläkerran hellahuoneeseen. Ruokakunnan koko oli parhaimmillaan 20 henkilöä. Asikaisen perheen saatua oman asunnon Karhusten yläkertaan sijoitettiin nuori äiti tyttärensä kanssa. Kamaria asuttamaan muuttivat Alma Värjä ja hänen tyttärenpoikansa Tenho. Tenhon mentyä myöhemmin naimisiin Alma sijoitettiin vanhainkotiin kyselemättä talonväen mielipidettä. Asia loukkasi Maijan äitiä syvästi ja koko seudun väki oli järkyttynyt, sillä Alma oli ollut yhteisössään tärkeä vanhus. Alma oli ohjannut koko seudun lapsille perinneleikkejä. Naapurissa sijainneeseen Yhtyneiden paperitehtaiden Myllykosken piiriesimiehen kolmetoista huonetta käsittävään kotiin ei sijoitettu ketään, tämä ihmetytti Maijaa kovin. Pielaveden asukasluku oli tuolloin noin kahdeksan tuhatta asukasta. Maan sisäisiä pakolaisia ja siirtolaisia tuli eri puolilta Suomea ja rajan taakse jääviltä alueilta yhteensä noin kaksi tuhatta.

Avainkokemus 4-vuotiaana – Isää ei enää ole

Maijan isä kuoli sodassa 4.8.1944, vain reilu kuukausi ennen välirauhaa 19.9.1944. Papin pyöräiltyä kertomaan suru-uutista perheelle haki äiti Maijan ja tämän sisaren Astan naapurista kesken leikkien. Äiti kaappasi molemmat tytöt syliinsä ja kertoi ”Nyt meillä ei ole enää isää”. Kaksikymmentäneljävuotiaana leskeksi ja kolmen lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt Martta-äiti oli surun murtama. Tilanteesta huolestunut ukki puhutteli Maijaa ja kertoi, että vanhimpana lapsena Maijan tulisi tästä lähtien auttaa äitiä kaikin tavoin. ”Nyt sinä olet iso. Sinä olet vanhin ja äitisi tarvitsee sinua ja vaikka kuinka tulisi isää ikävä, älä koskaan itke äidin nähden. Äiti tulee hysteeriseksi.”

Siihen loppui Maijan lapsuus. Siitä lähtien Maija teki aina sen, mitä aikuiset häneltä odottivat ja vielä enemmänkin. Fia mummin kertoman mukaan isän hautajaisissa Maija piti äitiään sormesta kiinni ja hoki ”älä itke äiti, älä itke äiti, kyllä me pärjätään”. Maijan äiti oli hyvin rauhallinen, mutta tunteellinen. Käsityöläisperheen tyttärenä äiti joutui opiskelemaan pienviljelijävaimon ammatin, sekä karjan hoidon, että maanviljelyksen. Äidin vastuulle jäivät puolisonsa vanhemmat, karja ja maatila omien lastensa lisäksi. Isän nuorimmat veljet Armas, Uuno ja Vilho asuivat edelleen samalla tilalla ja olivat Maijalle ja hänen sisaruksilleen isän sukupolvea edustavina miehen malleina.

Isän kolme veljeä opettivat Maijan lukemaan jo neljävuotiaana. Maija saikin Pielaveden kunnankirjastoon kaikkien aikojen nuorimpana, eli neljä ja puolivuotiaana ikioman kirjastokortin. Asioidessaan kirjastossa hän joutui menemään kirjastonhoitajan viereen, sillä pöydän takaa ei näkynyt kuin päälaki. Isän veljien ajatuksena oli ohjata Maija ja hänen sisarensa Asta ja Hilkka oikeille teille. ”Se on niin, että sen ajan, kun ovat kirjan ääressä, se on pois pahalta maailmalta”.

Maijalle lukemaan opettelu oli mieluisaa. Maija oli lapsena ujo. Näin hän sai valita kaverinsa. Yksinhuoltajaäidin elämä oli rankkaa ja vastuut mittavia. Maijan kummitäti ja hänen miehensä ilmaisivat tuolloin valmiutensa adoptoida Maijan. He ajattelivat, ettei nuori äiti pärjäisi kolmen lapsen kanssa yksin. ”Maija on sitten minun tyttäreni eikä sinun”, kummitäti totesi Maijan äidille asiasta keskusteltaessa. Maijan äiti oli vastannut varmalla äänellä: ”en sitten anna Maijaa pois”. Tämä lause oli Maijalla voimavarana elämänsä ”keinulaudalla”. Tuolloin hän tiesi kelpaavansa juuri sellaisena kuin oli ja ymmärsi olevansa äidille tärkeä. Maija kertoo kirjassa Meijän kylät, että olisi varmasti kokenut äidin hyljänneen hänet, jos adoptio maantien toisella puolella asuville kummeille olisi onnistunut. Toki kummit olivat hänelle rakkaita, mutta silti…

Lepikon entinen poika kävi kylässä – Maija suoriutui hyvin kaikesta

Presidentti Urho Kaleva Kekkosen vierailut olivat Maijan lapsuudessa vuosittain toistuvia tapahtuma. Kekkonen oli Maijan ukin Juho Karhusen kolmas serkku ja pistäytyessään Lepikolla julisti tuttavallisesti: ”Täältä tulee Lepikon entinen poika, siellä näyttää olevan nykyisin tyttäriä”. Kekkonen vieraili Maijan kotona myös puhujamatkoillaan, sekä isompien tapahtumien yhteydessä kunnioittaen niitä läsnäolollaan.

Erästä virallista vierailua varten, jolle osallistuivat Kekkosen pariskunnan lisäksi Maaherra seurueineen, kunnansihteeri antoi tarkat ohjeet. Ohjeiden mukaan tuli pukeutua perinteisesti ja tarjota presidentin seurueelle mesimarjamehua ja hedelmäkakkua. Pöydällä tuli olla pellavainen liina ja luonnonkukkia. Maijan ja Astan tärkeänä tehtävänä oli poimia kukkakimppu pöytään. Tytöt keräsivät valkolehdokkeja, päivänkakkaroita ja muutaman puna-apilan. Rouva Sylvi Kekkonen piti erityisesti luonnonkukista ja valkolehdokin tuoksu oli hänen mieleensä. Tuolla presidentin vierailulla oli koko piha täynnä kansaa. Muulloin Kekkonen otettiin vastaan mutkattomasti ihan vaan ukin serkkuna.

Maijan isän kaaduttua sodassa Juho-ukki haastoi Maijan äidin käräjille talon ja pientilan omistuksesta. Ukki oli tehnyt vuonna 1936 poikansa kanssa talokaupat, mutta pyrki käräjillä mitätöimään lainhuudot ja kauppakirjat. Maijan äiti oli määrätty vastuunkantajaksi lastensa perintöosuudesta. Äiti oli poikkeuksellisen pitkämielinen ihminen ja yhteiselo tilalla jatkui oikeusriidasta huolimatta tasaisena. Maijan äiti voitti odotetusti käräjät, ja Maija muistaa ukin ja äidin paluun oikeudenistunnosta. Äidin laittaessa ruokaa ja Maijan tiskatessa astioita tuli ukki hyvin nöyränä, alamaisena ja nolon näköisenä heidän luokseen ja totesi: ”Minä olen tehnyt tosi rumasti. Minä aioin lähettää sinut ja tytöt tielle, mutta minä pyydän anteeksi. Anna anteeksi, jos jaksat. Nyt sinulla on mahdollisuus lähettää minut ja mummi tielle.” Maija kuunteli keskustelua hiiren hiljaa. Äiti oli tovin hiljaa ja vastasi sitten: ”Minä annan anteeksi”. Isovanhemmat jäivät isän ja isoisän talokaupan oheen tehdyn elinikäisen syytinkisopimuksen mukaisesti yhteistalouteen. Oikeusriita oli kestänyt kolmatta vuotta. Ukki oli ollut tämän jälkeen kovin vaitonainen, ja välit palautuivat pikkuhiljaa entiselleen.

Myöhemmin Maijalle on jäänyt lapsuudestaan elävästi mieleen Juho-ukin hätä siitä, ettei ehtisi keskustella Maijan kanssa ennen kuolemaansa. Kuolinvuoteellaan ukki kyseli vähän väliä miniältään ”joko Maija on tullut koulusta, minulla olisi hänellä tärkeää asiaa”. Ukin kuoleman jälkeen Maija oli pohtinut monta päivää mitä tärkeää asiaa ukilla olisi ollut hänelle. Pohdinnoissaan Maija oli tullut siihen loppupäätelmään, ettei mitään muuta suurta asiaa heidän välillään ollut kuin se, että ukki oli velvoittanut häntä nelivuotiaasta lähtien ylisuoriutumaan tarpeettomasti. Juho-ukki olisi todennäköisesti halunnut kertoa toimineensa väärin. Monet olivat jo ennen sitä ehtineet sanoa ukille, että tämä vaatii Maijalta ihan liikaa.

Uusi suurperhe – vastuunkantoa sisaruksista

Maijan Ruotsissa, Göteborgissa asuvat isänpuoleiset tädit Aune, Jenny ja Aili lähettivät kankaita Karhusille, ja niistä taitava Martta-äiti ompeli tyttärilleen kauniita vaatteita. Jotkut sanoivatkin, että ”nuo on niitä Lepikon prinsessoja”; pahansuopaisimmat, että ”ovat kansanhuollon prinsessoja”. Perhe ei kuitenkaan saanut koskaan mitään kansanhuollosta. Ei myöskään sellaista mitä heille olisi kuulunut. Tavallisen pienviljelijäperheen lapset eivät olisi saaneet näyttää niin kauniilta.

Maijan äiti meni uudelleen naimisiin Eino Karvosen kanssa vuonna 1951. Maija sai kolme velipuolta ja yhden sisarpuolen. Kahden vuoden päästä avioliiton solmimisesta syntyi ensimmäinen poika Seppo 10.11.1952. Toinen poika Matti syntyi 29.10.1953. Seuraavaksi perheeseen tuli Leena, joka kaikkien suruksi kuoli jo puolitoistavuotiaana. Leenan kuoleman jälkeen saatiin vielä Hannu. Maijan lapsuus oli paljon vastuunkantoa omista sisaruksistaan ja myöhemmin myös kolmesta velipuolesta.

Maijan isäpuoli Eino oli monialayrittäjä. Hänellä oli auto- ja maatalouskonekorjaamo sekä maansiirtokoneita ja kivenraivausmies- ja koneryhmä. Ilmeisesti hän oli alueella ensimmäinen, joka kynsi pellot traktorilla ja teki sitä työtä ympäristössä jopa Keiteleen Hiekan luostarissa asti. Isäpuoli oli aina töissä. Yrittäjä-isäpuolesta sanottiinkin: ”Siellä palvelu pelasi päivällä ja yöllä, sekä arkena että sunnuntaina. ”Perheen kasvaessa sosiaaliviranomaiset katsoivat, ettei asunto ollut enää sopiva Fia-mummille. Mummi sijoitettiin Maijan isän veljen, eli poikansa Armas Karhusen lesken, Helvi Karhusen ja hänen kolmen tyttärensä kotiin Honkamäelle, puolen kilometrin päähän entisestä kodistaan.

Koko kylän lapset leikkivät Maijan lapsuudenkodin pihapiirissä

Lapsuuden leikit olivat tuttuja perinneleikkejä: kilpajuoksua, piilo-, hippa- ja roolileikkejä. Erään kerran isäpuolikin osallistui hippaleikkiin ja juoksi pakoon orapihlaja-aidan aukon läpi. Maijan juostua perään hän sai orapihlajan oksan piikkeineen kengän kantapään läpi jalkaan saakka, vieläpä kumisen kantalapun läpi. Jalkaa putsattiin ja hoidettiin huolella. Sattumuksen jälkeen isäpuoli ei enää osallistunut lasten leikkeihin.

Isäpuoli pyysi Maijaa myös ongelle ja Maija velvollisuudentuntoisena lähti, vaikkei onkimisesta pitänytkään. Isäpuoli tiesi kalapaikat ja päivän hetket, jolloin kala syö, joten kalaisesta Pielavedestä nousi saalista heti kun ongen vain heitti järveen. Näin isäpuolella silläkin kertaa. Samassa veneessä Maijalla ei kala syönyt. Maijan koho oli ilmeisesti liian ylhäällä. Maija muistaa, että näki omalla puolellaan kaloja, joilla oli punaiset selkäevät, jotka söivät vain madon sivusta mutta eivät tarttuneet onkeen. Näin jälkikäteen ajatellen isäpuoli oli ilmeisen kilpailunhaluinen. Olisikohan asia johtunut osaltaan myös siitä, että isäpuoli oli kasvanut perheessään kuopuksena, Maija tuumi myöhemmin. Isäpuolen kalasaalis oli tuona päivänä sangollinen ahvenia ja lahnoja, Maijalla ei ainuttakaan.

Maalaiskunnassa lasten leikkialuetta olivat pihojen lisäksi pellot, metsä ja kalliot, joihin tehtiin muiden leikkien ohessa hyppyrimäet ja kilpaladut. Maijan lapsuudessa oli aikuisia, jotka olivat lapsille voimakkaasti läsnä. Yksi heistä oli johtajaopettaja Veikko Huuskonen Rannankylän kansakoulusta. Veikko teki talvisin pojille hiihtoladut. Veikko piti lasten puolia ja komensi urheilijamiehiä, etteivät saa hiihtää hänen laittamiensa leppämerkkien yli, jotka reunustivat puuntaimien istutuksia. Tosiasiassa merkit olivat rajaamassa lasten talvisia leikkejä. Maijasta kavereineen oli hauska seurata, kuinka aikamiehet joutuivat kiertämään heidän leikkinsä.

Maijan ja pienen velipuolen Matin erityinen suhde

Pielavedellä toimi partiokerho, jossa opetettiin lapsille ja nuorille kaikenlaisia tarpeellisia taitoja ensiavusta lähtien. Erään partiolaiskokoontumisen aikana Pielaveden apteekin farmaseutti opetti tekohengityksen antamista. Seuraavana päivänä rannalla kolmivuotias velipuoli Matti satutti varpaansa kiveen ja kaatui veteen. Maija otti neuvokkaana neljätoista kesäisenä Matin matalasta vedestä rantaan ja aloitti edellisenä päivänä oppimansa mukaisesti tekohengityksen antamisen. Veli oksensi veden, jonka oli kaatuessaan vetäissyt henkeensä ja pelastui. Maija, joka oli ollut kaitsemassa pikkuveljeään, selvisi pelkällä säikähdyksellä.

Maijan ja Matin välille oli jo aiemmin muodostunut vahva side pikkuveljen sairastuttua polioon. Koko muu perhe, Maijaa ja Fia-mummia lukuun ottamatta, olivat istuttamassa perunaa, kun Matti heräsi päiväuniltaan eikä pystynyt liikkumaan. Matti vietiin pikaisesti sairaalaan ja kunnanlääkäri otti pojan sisälle kulkutautiosastolle, jossa ei ollut samanaikaisesti muita potilaita. Fia-mummi oli aluksi pari viikkoa Matin mukana sairaalassa. Tämän jälkeen lääkäri soitti Maijan äidille ja pyysi lähettämään kesälomalla olevan Maijan, suvun terveimmän ihmisen, hoitamaan pikkuveljeään ja pitämään tälle turvallisen olon.

Heinänteon aikaan lääkäri arvioi, että kotihoito olisi jo parasta, joten Mattia varten asennettiin kotiin katon lähellä oleviin orsiin voimistelurenkaat, joiden avulla Matin kuntoutus aloitettiin. Maija toimi ”fysioterapeuttina” veljelleen lääkärin ohjeiden mukaisesti. Kuntoutusohjelmaa käytiin läpi uskollisesti monta kertaa päivittäin kuukausien ajan. Matin kaksivuotissyntymäpäivänä tapahtui ihme. Tohtori Kolehmaisen ajaessa pihaan Matti vääntäytyi pystyyn jakkaraa vasten, käveli horjuvin askelin ensimmäisen kerran lääkärin luo ja otti tohtoria jaloista kiinni. Sekä Kolehmaiselta että Maijalta valuivat kyyneleet pitkin poskia. Kuntoutuksen tulokset varmistettiin vielä myöhemmin kutsunnoissa. Luettuaan Matin sairastaneen polion, kutsuntalääkäri pyysi Mattia puristamaan häntä kädestä. Matin lujan puristuksen aikana lääkäri totesi, että ”jo riittää, olet parantunut hyvin”.

Fia mummin pienet toiveet

Fia-mummi kuoli syöpään vuonna 1965. Mummille kokeiltiin Intiassa kehitettyä uutta syöpälääkettä hänen itsensä sekä omaisten suostumuksella, sen jälkeen, kun syöpä oli levinnyt kaikkialle kehoon. Lääkkeen ansiosta kaulalta hävisivät syöpäkasvaimet mutta sairaus muutti muotoaan ja mummin käsi katkesi. Mummi otettiin sisälle kunnan sairaalaan, mutta käsi ei koskaan luutunut uudestaan. Mummi oli todennut: ”Kyllä nuo ihmisen toiveet pieneksi muuttuvat”. Hänellä oli tuolloin enää kaski toivetta. Toinen toiveista oli, että pääsisi vielä käymään Lepikon torpalla ja toinen, että näkisi minkälaisen miehen Maija ottaa. Oli sovittu, että Maija ja tuleva aviomies Helge vierailisivat Lepikossa lauantaina Kuopiosta, mutta mummi ehti kuolla samaisen viikon torstaina. Samana vuonna Lepikon torppa rakennuksineen (asuinrakennus, ulkorakennus ja sauna) myytiin Lepikontorppa-säätiölle ja rakennus palautettiin museoviraston valvonnassa presidentti Kekkosen lapsuuden aikaiseen muotoon hirsipinnoille yksikerroksiseksi, joka on tänä päivänäkin suosittu vierailukohde.

Maijan koulutaival 40-50 -luvuilla

Maijan kouluvuosina elettiin aikaa, jolloin tasa-arvoisista kouluttautumismahdollisuuksista ei ollut tietoakaan. Yhtenäinen perusopetus, peruskoulu toteutettiin sosialidemokraattien eteenpäin viemänä tasa-arvo hankkeena vasta seitsemänkymmentä luvulla. Maksuttomasta toisesta asteesta ei tuolloin ollut aavistustakaan. Maijan omana toiveena oli ollut hakea oppikouluun heti neljännen luokan jälkeen. Isäpuoli oli ollut kuitenkin toista mieltä ja ilmaissut mielipiteensä tylysti: ”Eivät tytöt tarvitse koulutusta, sillä osaavat muutoinkin pyyhkiä lapsilta rään nokasta ja hoitaa kotia”.

Viidennen luokan aikana Maija suoritti silloisen kansakoulun loppuun, siis myös kuudennen ja seitsemännen luokan. Lukuvuoden päätyttyä johtajaopettaja ja opettajain valtuuskunta lähtivät puhuttamaan Maijan isäpuolta muuttamaan kantansa niin, että lahjakas tyttö saisi jatkaa oppikouluun. Johtajaopettaja Huuskonen totesi isäpuolelle: ”Kyllä sinun on nyt päästettävä Maija oppikouluun” muiden opettajien säestäessä asiaa painokkaasti.

Isäpuoli ei lämmennyt heti ajatukselle, mutta ilmoitti lopulta pääsykoeaamuna kello seitsemän: ”Voit tehdä niin kuin haluat”. Maija riensi saman tien ostamaan konseptipapereita, kynää ja kumia, sekä hakemaan kirkkoherran virastosta virkatodistusta. Maija ehti juuri ja juuri kello yhdeksäksi koululle pääsykokeen alkaessa. Hän pääsi oppikouluun toiseksi parhailla pisteillä.

Maija kävi oppikoulunsa Pielaveden yhteiskoulussa. Oppikoulun ajan Maija oli koulukiusattu äidinkielen ja historian opettajan taholta, joka toimi myös koulun rehtorina. Opettaja kysyi Maijalta kysymyksiä peräjälkeen niin kauan, ettei Maija enää osannut vastata. Tämän jälkeen opettaja haukkui Maijan koko luokan edessä. ”Sinä olet niin tyhmä, ettet ole mitään oppinut, etkä tule koskaan oppimaan.” Tämä ei ollut ainoa kerta, kun opettaja nöyryytti Maijaa koko luokan edessä.

Opettaja harjoitti henkistä väkivaltaa myös välitunneilla, jolloin koko koulun väki oli kuulolla. Maijan oli hyvin vaikea ymmärtää, miksi opettaja vaati häneltä aina enemmän kuin muilta. Hän joutui mm. tekemään esitelmän syvänmerenkaloista, jota varten hän joutui hakemaan kirjastosta 28 asteen pakkasessa painavia kirjoja, koska muutoin esitelmää ei olisi pystynyt tekemään. Esityspäivänä opettaja vaati vielä, että Maija tuo kaikki lähdemateriaalina käyttämänsä kirjat koululle. Kun muut oppilaat olivat saaneet esittää esitelmänsä omalta paikaltaan, niin Maija joutui luokan eteen korokkeelle ja opettaja oli takaseinustalla arvioimassa esitelmän pitoa. Maija arveli, että opettaja olisi toivonut hänen häkeltyvän ja epäonnistuvan esitelmänsä pidossa. Esitelmän pito onnistui moitteettomasti, mutta hän ei saanut siitä mitään palautetta. Opettaja näytti ainoastaan pettyneeltä Maijan suoriutuessa hienosti.

Vaikka Maija joutui tekemään koulussa paljon muita enemmän, hän ei koskaan saanut seitsemää korkeampia arvosanoja kyseiseltä opettajalta. Tämän rehtorin aikana lähti kymmenen opettajaa muille paikkakunnille opettajiksi. Myöhemmin Maija sai tietää, että opettaja oli vaurioitunut sodassa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja häntä oli lääkitty morfiinilla. Opettaja sai sodan päätyttyä morfiinia jatkuvasti paikalliselta apteekkarilta ja ollessaan sitä vaille hän käyttäytyi ärtyneesti koko luokalle, mutta oli erityisen ilkeä kultakin luokalta poimimilleen syntipukki-oppilaille, kuten Maijalle. Opettaja kuoli maksavaurioon, kun lapset olivat neljännellä luokalla. Maija oli kirjoittanut päiväkirjaan, että toivoisi, ettei olisi koskaan toivonut, että opettaja kuolisi. Isäpuoli oli lukenut päiväkirjaa, jonka jälkeen Maija repi sen. Maijalla oli ollut tuohon saakka hyvä keino putsata mieltään päiväkirjaansa.

Neljännellä luokalla Maija koulutovereineen sai uuden alle kolmekymmentä vuotta vanhan lehtorin Pekka Eteläahon äidinkielen ja historian opettajaksi. Eteläaho kannusti Maijaa aloittamaan kirjoittamisharrastuksen kertoen, että Maijalla oli laaja sanavarasto ja lahjoja kirjoittamiseen. Lehtori Eteläaho kutsuttiin myöhemmin aina luokkakokouksiin mukaan. Koko luokka kiitti Eteläahoa siitä, että tämä oli antanut kaikille oppilaille ihmisarvon takaisin. Maijasta ja opettajasta tuli ajan myötä pysyvät ystävät siihen saakka, kunnes opettaja kuoli yhdeksänkymmentäkuusivuotiaana. Maija ja Pekka soittelivat aika-ajoin toisilleen, etenkin sen jälkeen, kun opettajan vaimo oli kuollut ja hän tunsi itsensä yksinäiseksi.

Töihin ja opiskelemaan

Maijan aikuiselämän aikana opiskelu, työ-, perhe- ja yhteisöelämä lomittuvat saumattomasti yhteen. Lukioon menosta, saati yliopisto-opiskeluista haaveksimiseen, ei tuohon aikaan maaseudun tyttärillä ollut juurikaan mahdollisuuksia. Äitiyslomat, vanhempainvapaat, työsuojelu ja työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu olivat nekin vasta kehittymässä työväen- ja ammattiyhdistysliikkeiden voimin. Pielavedellä tai lähikunnissa ei ollut lukiota, eikä perheellä varaa tai isäpuolella haluja, saati näkemystä, lähettää lahjakasta tytärpuoltaan toiselle paikkakunnalle jatkamaan opiskeluja. Epätasa-arvoistava koulutusjärjestelmä jätti tuohon aikaan paljon potentiaalista lahjakkuutta huomioimatta. Työhön oli hakeuduttava.

Oppikoulun jälkeen Maija pääsi Pielaveden kuntaan harjoittelijaksi. Kunnansihteeri palkkasi työteliäänä tunnetun ja nopeasti oppivan oman kylän tytön toimistoonsa. Maija vaikutti ikäistään vanhemmalta, koska hän oli lapsesta saakka ottanut paljon vastuuta ja tehnyt aikuisten töitä. Pian Maijaa tarvittiin enenevässä määrin myös ylitöihin. Kunnansihteeriltä jäi huomioimatta, että Maija täyttäisi vasta saman vuoden marraskuussa seitsemäntoista vuotta. Asia ilmeni myöhemmin verotoimiston papereista. Maijalla ei olisi saanut teettää yli kuusi tuntisia työpäiviä, saati ylitöitä. Asiasta vaiettiin Maijan syntymäpäivään saakka.

Pielaveden kunnassa Maija ehti työskennellä laaja-alaisesti eri toimistoissa. Keskustoimistossa myös maatalousosastolla, joka käsitteli katokorvauksia. Verotoimisto tuli Maijalle myös tutuksi ja viimeisimpänä sosiaalitoimisto. Sosiaalitoimistossa työskennellessään Maija osallistui myös sosiaalilautakunnan kokouksiin. Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja maanviljelijä Jooseppi Laukkanen piti kokouksissa sihteerin apulaisena toimivan Maijan puolia työsuojelullisissa merkeissä kauan ennen kuin tupakkalaki tuli voimaan. Jooseppi totesi: ”Kun Maija on täällä kukaan ei polta tupakkaa. Maijalle tulee punaiset silmät.”

Pian paikallisen Säästöpankin johtaja pyysi Maijaa töihin todettuaan tämän tarkaksi ja rehelliseksi nuoreksi naiseksi. Maija oli kunnantoimistossa tarkistanut kunnanvaltuutetuille ja kunnanhallituksen jäsenille pankissa valmiiksi pussitettuja palkkioita. Yhdessä pussissa oli ollut sata markkaa liikaa rahaa. Maija oli ilmoittanut asiasta pankkiin, että ”tällainen lipsu oli sattunut”, palauttaen samalla rahan.

Syksyllä 1959 Maija aloitti kaksivuotisen Kauppaopiston Kuopiossa. Hän oli saanut ajan tavan mukaan lapsena sotakummin, Guda Holmosenin Ruotsista. Sotakummi muisti häntä myös opiskeluaikana ja lähetti säännöllisesti rahaa opiskelukuluihin. Isäpuoli ei nähnyt tarpeelliseksi avustaa Maijaa opintojen aikana. Hän antoi kyllä Maijalle lainaksi rahaa, jonka Maija maksoi niin nopeasti takaisin kuin suinkin pystyi. Opiskelujen jälkeen johtava opettaja ja seitsemän muuta opettajaa etsivät Maijalle töitä. Seuraavat vuodet Maija olikin kuin naimisissa työnsä kanssa.

Maija Savolaisella on aina ollut voimakas motivaatio tehdä kaikki työnsä viimeistä piirtoa myöten erinomaisesti ja tutustua kaikkeen työtään koskevaan lainsäädäntöön, asetuksiin ja ohjeisiin viimeisen päälle ja jopa sen yli. Vuonna 1961 Maija sai työpaikan Tena-teollisuudesta, joka oli osa Turo-konsernia. Työtehtäviin kuului kustannuslaskenta, palkkakirjanpito, tilastolaskentaa tuotannosta, tilinpäätökseen osallistuminen jne. Konttoripäällikkö oli hänen esimiehensä. Käytännössä Maija toimi toimitusjohtajan, kaupallisen johtajan sekä teknillisen johtajan sihteerinä. Tittelinä oli toimistoesimies. Lisäksi Maija perehdytti ja opetti uudet työntekijät tehtäviinsä. Turo-konsernissa työskentelyn ohella Maija suoritti Helsingin sihteeriopiston opetussuunnitelman mukaisen kahden vuoden koulutuksen kymmenessä kuukaudessa Kuopiossa. Samalta kurssilta vain noin puolet jaksoi suorittaa kurssin loppuun. Maija kävi tuona aikana myös Kansalaisopiston pikakirjoituskurssin.

Tunnollinen ja ahkera Maija sai vatsahaavan

Tena-tuotteiden myynti oli huipussaan: telttoja makuupusseja ja muita tarvikkeita myytiin maaliskuun aikana kaksinkertainen määrä edellisiin kuukausiin verrattuna. Maija tarkisti oman työnsä ohessa laskuttajien hommat niin, ettei virheellisiä laskuja lähtenyt liikkeelle maaliskuun ja juhannuksen väliseltä ajalta. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä, samana päivänä kuin hänellä olisi alkanut kesäloma, Maija joutui sairaalaan vatsahaavan vuoksi. Sairaalassa todettiin, että tämähän on johtajan tauti. Johtaja kävi katsomassa Maijaa sairaalassa ja kertoi, että Maija voi aloittaa lomansa sairaalassa olon jälkeen.

Tämän jälkeen Maija haki opiskelemaan Tampereen yhteiskunnallisen korkeakoulun silloiseen sosiaalialan opetusjaostoon, josta olisi valmistunut avohuollollisiin tehtäviin sosiaalialalla. Opintolinjalle otettiin ainoastaan kaksi ei-ylioppilastutkintoa suorittanutta. Kumpikin heistä oli miehiä. Kuopion sosiaalitoimen johtaja otti tuolloin yhteyttä opetusalan johtajaan Veikko Piiraiseen. Piirainen totesi, ettei voi vannoa, että vain parhaimmat ja sopivammat tulivat valituiksi, koska yli 2600 hakijaa jäi ulkopuolelle. Opintolinjalle oli aloituspaikkoja kuusitoista. Elettiin suurten ikäluokkien aikaa. Maijalle todettiin, että hän voi käyttää erinomaisia sosiaalisia ominaisuuksiaan luovasti hyväksi monissa erilaisissa työtehtävissä, ja näin hän aina toimikin.

Seuraavaksi Maija hakeutui Kuopion keskussairaalan töihin. Työnantaja katsoi Maijan paperit ja totesi: ”Olet ottanut koulunkäynnin todesta. Minä takaan, ettei sinun tarvitse syödä velaksi.” Työtehtävien myötä Maija suoritti sairaala-alan peruskurssin. Hän tutustui teoriassa kaikkeen työhön. Hallinnollinen ylilääkäri Seppo Sipilä kiinnitti huomiota Maijan työntekoon. Hänet siirrettiin päivän varoitusajalla leikkaussalin toimistoon. Leikkaussalin lääkärit huomasivat pian, että Maijan huone oli suurempi kuin heidän sosiaalitilansa, joten lääkärit alkoivat käydä kahvilla hänen huoneessaan. Pian Maija sai lääkärien saneltuja leikkauskertomuksia kirjoitettavaksi, kuten myös potilaiden epikriisejä. Maija kertoo oppineensa tuona kahden vuoden aikana paljon lääketieteestä.

Seuraavaksi Maija siirtyi poliklinikoiden vastaanottoon ja potilastoimistoon tehden potilaiden sisään- ja uloskirjaamiset sekä hoitaen raha-asioita. Tuossa vaiheessa Maijan aviomies Helge lähti yhdeksi vuodeksi Sonkajärvelle Kone- ja sähköopin sekä metallityön opettajaksi. Maija siirtyi miehensä mukana ja työskenteli vuoden Iisalmen sairaalassa palaten sen jälkeen takaisin Kuopioon keskussairaalan potilastoimistoon.

Kun perhe muutti pääkaupunkiseudulle, Maija työskenteli Marian sairaalan sisätautien kansliassa. Pian Maija totesi, ettei ala tekemään samaa työtä kolmeakymmentä vuotta, ”koska niin tyhmenisi”. Osaltaan tuota päätöstä nopeutti se, että työskentelytavat ja välineet olivat Marian sairaalassa perin vanhanaikaisia. Maijan aikana lopetettiin irtomusteella kirjoittaminen. Tuohon saakka kansliassa oli tehty tilastot, joka aamu saapuneista ja lähteneistä potilaista, irtomustekynillä. Maijalle tämä oli järkytys ja hän soitti hankintakeskukseen tilaten kuivamustekynät. Helge haki ruokatunnillaan ensimmäiset arkistokelpoisen jäljen antavat kynät kansliaan. Maija oli ennen sitä lähettänyt hankintakeskukseen otteen asetuksesta millaiset kynät antavat oikean jäljen. Marian sairaalassa työskentelyn aikana työntutkija soitti Maijalle – ei hänen esimiehelleen – todeten että tarvitaan ammatillista tervettä järkeä.

Maija siirtyy ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen: Lastentarhanopettajaliittoon

Liiton työtiimi oli pieni: toiminnanjohtaja, tiedottaja ja järjestösihteeri. Alan ainoa yhden päivän lakko oli tuona aikana. Maija oli viimeisillään raskaana ja sähkökirjoituskone meni kaiken lisäksi rikki. Maija sai uuden koneen, joka oli näppäimistöltään aivan eri järjestelmää. Lakon päätyttyä Akavan puheenjohtaja Risto Piekka tuli kiittämään työntekijöitä toimistolle: ”Tehän pärjäisitte vaikka armeijassa”. Myös lastentarhanopettajat kävivät usein juttelemassa Maijan luona. Liiton kevätkokous pidettiin tuolloin Tampereella. Maijalla oli enää neljä päivää laskettuun aikaan. Kokousta edeltävänä päivänä Maija sai supistuksia ja ilmoitti, että ottaisivat varalle toisen sihteerin. Lastentarhanopettajat auttoivat Maijaa ja pakkasivat kokouksessa tarvittavan materiaalin junaan.

Markus-poika syntyi onneksi neljä päivää myöhässä. Maijan työvastuut eivät kuitenkaan loppuneet pojan synnytykseen, koska Kansallisosakepankilta ostettu pienyritysten kirjanpito ja tilipalvelut eivät ehtineet palvella liittoa. Maija toi kirjoituskoneen ja mapit kotiin ja teki lasten nukkuessa talousarvion toteutumisen ja tilinpäätöksen, niin että tilintarkastajat pääsivät suorittamaan osuutensa ajoissa. Lastentarhanopettajaliitosta maksettiin ylityökorvaukset ja pyydettiin anteeksi ylitöitä, joita Maija teki vastasyntyneen poikavauvan ja tämän isosiskon hoidon ohessa. Perhe hukutettiin tämän jälkeen vauvanvaatteisiin. Maija piti äitiyslomaa toisen lapsensa Markuksen syntymän jälkeen puoli vuotta. Ensimmäisen lapsen Irenen aikana äitiysloma kesti vain kuukauden ennen ja jälkeen synnytyksen. Tämän lisäksi oli ollut mahdollista anoa 30 päivää ylimääräistä palkatonta lomaa.

Työ Vantaan kaupungin kirjastotoimessa alkaa keväällä 1975

Maija palkattiin Vantaalle kirjaston toimistonhoitajaksi ja kirjaston johtajan sihteeriksi, jonka lisäksi hän sijaisti johtajaa tämän loma-ajat. Tuolloin ei ollut vielä apulaisjohtajia eikä hallintojohtajaa. Maijalla oli hyvin rikas tehtäväkenttä muun muassa. Keskushallinto siirsi työteliäälle ihmiselle lisätöitä sitä mukaa, kun hän oli niitä valmis tekemään, muun muassa budjetin tekoa. Rahatoimisto oli siihen mennessä tehnyt budjetin sekä valtionosuuksien anomisen sekä seuraavana vuonna toteutuneiden menojen tilityksen kouluhallitukselle 2,5 kuukaudessa, mutta Maija teki ne 2,5 viikossa. Maija Savolainen kehitti toimintaa tehden esimerkiksi tietokoneella täytettävät lomakkeet. Maijan kehittämiä lomakkeita käytettiin muidenkin kuntien koulutuksissa valtionrahoituksen hoitamiseen, varsinkin uusien kirjastojen perustamisen yhteydessä.

Työtahti oli epäinhimillinen ja Maijan valmistellessa yksin kirjaston yläkerrassa budjettia hänen rintakehässään alkoi tuntua puristusta. Hän ehti ajattelemaan, etteivät ambulanssin ensihoitajat pääse hänen luokseen yläkertaan kahden lukon taakse. Maijalla todettiin rytmihäiriöitä ja hän kuvaa tilannetta, että ”oli tulla exitus noina Vantaan hurjan kasvun vuosina, kun olin perustamassa pääkirjastoa, jota oli odotettu jo kaksitoista vuotta sekä kahtatoista sivukirjastoa”. Tuona aikana perustettuja kirjastoja olivat mm. Myyrmäen aluekirjasto, Katriinan sairaalan potilaskirjasto, Itä- Hakkilan, Hakunilan, Korson sekä Tikkurilan pääkirjasto.

Töihin Helsingin kaupungille

Samalla tavalla suorittaen, kuin neljävuotiaasta puoliorvosta lähtien, Maija jatkoi edelleen työelämässä. Työnantajat eivät voineet koskaan asettaa liikaa odotuksia häneen tai pyytää liikaa Maijalta, vaikka siihen olisi mennyt vapaa-aikakin, näin myös Helsingin kaupungilla. Työaikalainsäädännön mukaisesti ajateltuna Maija arvelee, ja moni hänen entisistä työtovereistaan on todennut, että Maija on tehnyt työhistoriansa aikana vähintään kahden vuoden ylimääräiset työt. Helsingin kaupungilla työskennellessään hänelle saatettiin tuoda työajan loppuessa valmisteltavaksi seuraavan aamun kokoukseen liittyvät asiat sekä perjantai-iltana viikonlopuksi laajat asiakokonaisuudet valmisteltavaksi seuraavaksi maanantai aamuksi.

Helsingin kaupungilla Maija työskenteli ensimmäiseksi sosiaalialan oppilaitoksessa, josta hänet siirrettiin oppilaitoksen uusien tilojen valmistuttua Kauneudenhoitoalan oppilaitokseen. Sieltä hän pääsi siirtymään vakanssinsa kanssa huonon esimieskohtelun vuoksi Opetusviraston talousyksikköön taloussuunnittelijaksi edellisen esimiehen kahden viikon Lontoon seminaarimatkan aikana. Seminaarimatkalta palattuaan esimiehen annettiin uskoa, että hän joutuu jatkossa tekemään myös sihteerin työt, kunnes oppilaitokseen saatiin uusi sihteerin vakanssi parin viikon päästä.

Maija on perehtynyt aina kaikkiin lakimuutoksiin ja asetuksiin, jopa paremmin kuin esimiehensä ja ollut näin korvaamaton tuki itseään johtaneille virkamiehille. Laajan osaamisensa vuoksi Maija on toiminut perehdyttäjänä niin työtovereilleen kuin uusille tulokkaillekin. Hän myös teki työnopettajakoulutuksen lopputyönä Helsingin kaupungin opetusvirastolle julkaisun ”Työpaikkakouluttajan koulutuksessa”.

Maija Savolainen työskenteli aivan aivan viimeiseen vuoteen saakka taloudenhoitajan tittelillä ammatillisten oppilaitosten puolella. Nimike oli peräisin vuodelta 1890. Tällä nimikkeellä Maija työskenteli siihen saakka kunnes Kauneudenhoitoalan oppilaitos valmistui ja hän siirtyi opetusvirastoon taloussunnittelijaksi. Vuonna 2002 Maija nimitettiin projektipäälliköksi kymmeneksi kuukaudeksi ennen eläkkeelle jäämistä. Muut ovat saaneet vaatimattomimmistakin tehtävistä yli tuhat markkaa enemmän palkkaa. Maija otaksuu, että ei osoittautunut riittävän kokoomuslaiseksi, joten ei saanut uutta tehtävänimikettä, jonka myötä palkkakin olisi noussut tehtäväkuvan laajentumisen mukaisesti.

Viimeisinä työvuosinaan reviisoritoimistosta tiedusteltiin opetusviraston talousjohtajalta suostuisiko Maija ottamaan vielä yhden haasteen vastaan ennen eläkkeelle lähtöä. Maija oli ollut ainoa, joka oli puhunut johtavien arkkitehtien ja insinöörien puolesta. Kaupungin kiinteistöjen ja koulujen home- ja kosteusongelmat olivat pamahtaneet tuolloin esille. Puolet henkilökunnasta oli siirretty palvelukeskukseen. Maijalle ehdotettiin siirtymistä Opetusviraston talousyksikön tilahallintoon, kiinteistöyksikköön uuden kiinteistöpäällikön talousjohtajan Harri Pirkkalaisen alaiseksi. Pirkkalainen tiesi miten tehokas Maija oli ollut kaikissa aiemmissa tehtävissään ja miten erinomaisesti hän oli hoitanut aiemmat budjetit. Maija oli vastannut: ”Minä annan vapaan valinnan ja täydet valtuudet teille heittää minut minne tahansa. Maija kertoi, että oli ollut kiva tehdä töitä ja oli saanut ystäviä, eikä osastojen rajat estäneet yhteydenpitoa. Vuosituhannen vaiheessa Kiinteistöyksikkö muutettiin omaksi kokonaisuudekseen ja kiinteistöpäälliköksi kutsuttiin diplomi-insinööri Kari Kankainen kaupungin asuntotuotanto toimistosta kuudensadanmiljoonan vuosibudjetin kera.

Työntekijöiden ääni kuuluviin

Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Björklund vaikutti voimakkaasti henkilöstön asemaan muun muassa vakinaistamalla 16 pätkätyösuhdetta. Rakel Hiltusen ollessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja I-C Björklundin henkilöstöhallinnon apulaiskaupunginjohtaja järjestettiin eduskunnassa Työ ja työllistäminen -seminaari. Maija pyysi seminaarissa puheenvuoron ja kysyi korkeilta päättäjiltä: ”Miten te luulette, että työntekijät jaksavat sitoutua työnantajaansa vuodesta toiseen, kun työnantajat eivät sitoudu heihin.” Yli puolet henkilökunnasta oli ollut pätkätöissä puolen vuoden jaksoissa. Maijaa pelotti, etteivät senhetkiset peruskorjaukset toteutuneet oikein, kun suunnittelijat ja valvojat vaihtuvat jatkuvasti. I-C oli käynyt seminaarin jälkeen puhumassa asiasta kaupungintalolla niin, että tuolloin saatiin edellisen vuoden määrärahoja käytettäväksi palkanmaksuun kokonaiseksi vuodeksi. Tuon seminaarivuoden ajan henkilökunta ei vaihtunut.

Maija Savolaisen työsarka oli valtava. Puolen vuoden postit olivat avaamatta. Kiinteistöjen kuntokartoitukset olivat paperipinoina ja tyhjät riippukansiota odottivat häntä. Arkkitehdit siirrettiin tuolloin kiinteistötoimeen. Kaikki oli arkistoimatta ja laskut maksamatta. Maija kävi aiemmin työttömänä olleen rakennusinsinöörin kanssa kaikki asiat ja paperit läpi. Maija nimitettiin viimeiseksi vuodeksi projektipäälliköksi. Lomia ei enää loppuvaiheessa saanut pitää, vaan ne piti pitää vapaina. Maija epäili, että hänelle annettiin projektipäällikön nimike seuraajaansa varten.

Vuonna 1955 Maijan siirryttyä kauneudenhoitoalan oppilaitoksesta Opetusvirastoon muut ammatillisen puolen taloudenhoitajat tarjosivat illallisen. Erään oppilaitoksen taloudenhoitaja sai tuolloin kohtauksen eivätkä hänen jalkansa pitäneet. Heti tilattiin ambulanssi, joka oli kolmessa minuutissa paikalla. Kaikki yhdeksän taloudenhoitajaa toimivat rauhallisesti ja antoivat asialliset tiedot Töölön sairaalalle aivoverenvuotoepäilystä. Ylihoitaja soitti Maijalle myöhemmin kiittäen ja muille työtovereille välitettäväksi viestin: ”Oli onni onnettomuudessa, että potilas oli ollut tällaisessa tilaisuudessa, jossa oli asiantuntevaa ja asiallista väkeä, joten lääkäriambulanssin väki sekä lääkäri oli saanut asialliset esitiedot ja lääkäri diagnosoi hänet heti oikein. Kyseessä on aivoverenvuoto, ja hän pääsi heti leikkaukseen Töölön sairaalaan.” Työtoverin liikuntakyky jäi, mutta muisti ei palannut.

Yhteisöllisyyden ylläpitäjä

Koko elämänsä aikana Maija Savolaiselle ei voinut antaa liikaa töitä tai vastuuta. Maija on ollut aina erittäin toimelias ja hän on tukenut vapaa-ajallaan aikuisena naapurissa sijainneen nuorisokodin lapsia antaen heille puutarhastaan omenoita ja marjoja. Maija on rikastuttanut myös lähipäiväkotien ja alueen lasten elämää. Lapsille Maija on pitänyt perinneleikkihetkiä ja tarjoillut heille mehua, pipareita ja pullia. Voisilmäpullien ostoon Maija sai tukea paikalliselta Baguette konditorian kahvilasta, josta annettiin alennusta sadasta pullasta. Eräs kutsuille osallistunut lapsi, Johanna kuusi vuotta, ihmetteli äidilleen, kuinka Maijan saattoi tarjota heille, vieraille lapsille pihan leikkeihin vielä tarjottavaakin. Maija oli palkannut kaksi Mannerheimin lastensuojeluliiton tyttöä vetämään perinneleikkejä eräille kutsuille. Lapsia oli tuolloin kutsuttuna viisikymmentäkolme.

Maija tuki myös lähipäiväkodin lasten elämää. Nämä taannoiset lapset muistavat Maijan vielä aikuisena ja tulevat usein tervehtimään häntä liikkuessaan Malmin seudulla. Kerran Maijan perinneleikkeissä lapsena mukana ollut, myöhemmin alkoholisoitunut mies kohtasi Maijan kävelyllä ja nousi penkereeltä ihmettelemään ääneen: ”Miten sinä jaksat vieläkin välittää lapsista, vaikka minustakin on tullut tällainen.” Mies oli noloissaan tilastaan, mutta Maija totesi, että on paljon ihmisiä, jotka eivät jaksa, mutta voivat tehdä oman osansa antamalla äänensä kuulua äänestämisen merkeissä.

TUL, työväenaate ja naisasia

Urheilu- ja kulttuuriseuratoiminnan Maija aloitti jo Pielavedellä kahvin keittäjänä sisarensa Astan kanssa paikallisessa seurassa. Jälkeenpäin hän on kuullut palautetta: ”Kyllä teitä on ollut ikävä. Vastasitte kymmentä ihmistä.” Joskus pojat tulivat hakemaan sisaruksia tanssimaan tiskin takaa. Maija ja Asta toimivat myös Karjalaisten praasniekoissa myyden karjalanpiirakoita, sultsinoita ja tsupukoita.

Maija toimi Työväen Urheiluliittoon kuuluvassa Hakunilan Riennossa jo kauan ennen liittymistään sosialidemokraattisen puolueen jäseneksi. Hakunilan Riento Ry:n toimintakertomuksessa vuodelta 1974 määritellään toiminta seuraavasti. ”Seuramme sääntöjen 2§ mukaan on seuran tarkoituksena mm. jäsentensä ruumiillisen ja henkisen kunnon kehittäminen. Tässä tarkoituksessa seura järjestää harjoituksia, juhlia ja kilpailuja, sekä valistus- ja huvitilaisuuksia. Tämän lisäksi sen tehtävänä on kehittää jäsenistään yhteiskunnallisesti valveutuneita, fyysisesti ja henkisesti tasapainoisia ihmisiä ja ohjata heitä sosialistisen ajattelutavan piiriin. Tätä työtään se tekee läheisessä yhteistyössä työväen poliittisten ja sivistyksellisten järjestöjen kanssa työväen elinehtojen parantamiseksi, sillä se on erottamaton osa työväenliikettä.”

Maija toimi työväen urheilu- ja liikuntaseuran, kulttuurijaoston alaisen toiminnan vetäjänä ja jaoston puheenjohtajana vuosina 1970-1977. Maijan aviomies Helge Savolainen veti jalkapalloa A- B -junioreiden joukkueissa. Eräänä kesänä seuran jalkapalloilijat saivat väriä päästävät paidat, jotka Helge toi aina Maijan pestäväksi. Eli Maija aloitti seuratoiminnan pyykkärinä.

Samoihin aikoihin 2-3 nuorta äitiä katsoi, että naisten tulisi itsekin saada liikkua ja jakoivat alueen perheiden postiluukkuihin kutsut tapaamisesta tuolloisen asuinalueensa lähelle, Hiirakkotie 2:n parkkipaikalla. Ensimmäiseen kokoontumiseen saapui naisia viisikymmentäkolme. Parkkipaikalla tehtiin päätös, että lähdetään aina määrättynä viikonpäivänä klo 18 lenkille. Lenkillä suunniteltiin tulevaa toimintaa ja päädyttiin pyytämään lentopallokentän rakentamista alueelle. Kenttä rakennettiin ja isännöitsijä lahjoitti heille lentopallon, ja kaupungin ulkoilu- ja urheiluvirasto lentopalloverkon. Heti ensimmäiseen peli-iltaan saapui kaksikymmentä naista, joten jouduttiin tekemään juoksevat pelivuorot.

Maija oli perustamassa seuraan myös balettikoulun, jossa oli alusta saakka tyttöjen joukossa myös yksi poika. Tämä ainoa poika siirtyi myöhemmin Kansallisoopperan balettikouluun. Ensimmäiseksi opettajaksi Maija sai palkattua tanssipedagogi Erkki Kuntun.

Maija Savolainen on tehnyt Vantaan Hakunilassa ilmaista työtä vieden ihmisiä Savonlinnan oopperaan ja lapsia balettia katsomaan. Joku äiti totesikin Maijalle, että nykyään äidit maksavat, että lapset pääsevät harrastuksiin. Toisin oli ennen. Maija toivookin, että saataisiin takaisin sellainen tilanne ja asenne, että vanhemmat jaksaisivat tehdä myös vapaaehtoista työtä lastensa eteen.

Vaalityötä monin eri tavoin ja monen hyvän ehdokkaiden puolesta

Kolmannen polven sosialidemokraatti Maija Savolainen liittyi SDP:n Jakomäen osastoon vuonna 1978.Perhe asui tuolloin Suurmetsässä. Sittemmin Maija liittyi Malmin sosialidemokraatteihin ja on toiminut siellä toisena tilintarkastajana. Naisasia on ollut Maijan sydäntä lähellä, ja hän aloitti toimintansa sosialidemokraattisten naisten vaalityötä tukemalla. Hänen toimintamallinaan on ollut ihmisten parissa liikkuminen ja motivoiva puhe aatteen ja naisten oikeuksien nimissä. Presidentti Tarja Halonen oli ensimmäinen nainen, jonka vaalikampanjaan Maija lähti virallisesti mukaan. Tätä edelsi tutustuminen ehdokkaisiin. Maija kävi SDP:n puoluetoimistolla lukemassa esitteitä ja valitsi neljän naisehdokkaan esitteet ja soitti kullekin kotoaan puhelut. Puhuttuaan puhelimessa ehdokkaiden kanssa Maija vakuuttui valinnastaan ja alkoi tehdä vaalityötä Tarja Halosen puolesta. Eli omien sanojensa mukaan alkoi hoitamaan kuntoaan jakamalla Tarjan vaaliesitteitä. Samoin hän toimi, kun Tarja Halonen seuraavalla kerralla valittiin eduskuntaan, jossa hän eteni ministeriksi, kuten myös presidentinvaalien aikaan. Presidentinvaalimainoksia Maija lähetti Tukholmaan koko suvulleen ja sieltä eteenpäin jaettavaksi suomalaisten yhteisöissä.

Rakel Hiltunen oli toinen tärkeä sosialidemokraattinen nainen, joka kuului ensimmäisiin, joita Maija suositteli tuttavapiirilleen, jakoi esitteitä ja kävi vaalikentillä puhumassa tämän puolesta. Presidenteistä Maija oli tukenut myös Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren kampanjatyötä. Ahtisaaren esitteitä jakaessaan monessa maahanmuuttajaperheessä lapset tunnistivat heti esitteen kolahdettua ehdokkaan kuvasta ja lasten iloiset äänet kantautuivat rappuun heidän huutaessa muulle perheelle: ”Ahtisaari, Ahtisaari, Ahtisaari.”

Ajan kanssa Maija Savolainen on tukenut laaja-alaisesti niin tunnettujen, kuin aloittelevien ehdokkaiden vaalityötä kuten esimerkiksi Erkki Tuomiojaa, Paavo ja Päivi Lipposta. Tuula Haataisen kanssa Maija on ollut Malmilla 28 asteen pakkasessa ehdokkaan ollessa raskaana. Nasima Razmyarin taakse hän onnistui puhumaan myös kokoomuslaisen hammaslääkärin. Kokoomuksen politiikka ei enää mahtunut hammaslääkärin oikeustajuun ja hän äänesti suvun perinnettä vastaan SDP:n ehdokasta ja vei vielä nipun esitteitä naapurustoon.

Pentti Arajärvi ja Arto Bryggare ovat olleet Maijalle tärkeitä vaalituettavia, kuten myös Timo Harakka ja Riitta Myller, ja Reino Paasilinna aikanaan. EU-vaalien aikaan Maija on ollut mukana toritapahtumissa Korsoa ja Tikkurilaa myöten. Sukulaisille hän on lähettänyt esitteitä Espooseen, Pielavedelle, Kuopioon, Jyväskylään, Kempeleelle ja Tukholmaan. Jyväskyläläisen serkun kanssa he ovat jakaneet vastuita niin, että toinen lähettää äidin, toinen isän puolen sukulaisille EU- ja pesidentin vaalimainoksia. Majalle on ollut tärkeää tukea muutosta Suomessa tasa-arvoisempaan suuntaan. ”Omaa rahaa säästelemättä koska en ole rakentanut elämääni sille mitä toiset ajattelevat.”

Muita Maijalle tärkeitä ehdokkaita ovat olleet Eero ja Eve Heinäluoma, Ilkka Taipale ja Kaarin Taipale, Ville Jalovaara, Risto Kolanen, Velat Nehri, Jaana Ylitalo ja Tomi Sevander. Viimeksi mainitun kanssa Maija on tavannut vaalikentillä ja saanut esitteitä jaettavaksi. Maija on tehnyt vaalityötä myös monille nuorille alkutaipaleellaan oleville kuten Mirka Vainikalle ja Heta Välimäelle sekä toritapahtumissa että Sepänmäessä. Viimeisimpinä vuosina Maija on tukenut erityisesti Pilvi Torstin ansiokasta työtä. Maijalle, kuten Pilvillekin on ollut erityisen tärkeää aidosti tasa-arvoisen ja maksuttoman toisen asteen koulutuksen mahdollistaminen kaikille nuorille.

Vaalimökeillä Maija on ollut tuttu hahmo pitkin vuosia keskustelemassa ja suosittelemassa aina sopivan ikäistä ja haluttua sukupuolta olevaa ehdokasta kunkin ohikulkijan mieltymysten mukaan. Maija on tehnyt vaalityötä hyvin tavoitteellisesti ehdokkaisiin perusteellisesti perehtyen ja koko sydämen palolla työväen aatteelle omistautuen.

Maija on saanut myös yhden ”lainalapsistaan”, Tarja Kilpiön mukaan jakamaan vaaliesitteitä kanssaan pien- ja kerrostaloalueilla. Näin yhdessä toimiessa on saanut samalla raitista ilmaa ja seuraa. Lentävänä lauseena on tullut tunnetuksi Maijan toteama ”hoidan kuntoani antamalla sääreni käyttöön”. Yksi jos toinenkin demariehdokas on aloittanut keskustelun Maijan kanssa leikillisesti kysyen ”annatko sääresi käyttööni”. Maijan periaatteena on ollut että, jokainen ääni on tärkeä, joten hänellä on ollut jakaessaan aina mukana erilaisten ja eri-ikäisten sekä eri asioihin painottuvien ehdokkaiden esitteitä. Yksi haluaa naisen toinen miehen, yksi nuoren toinen vanhemman, jotkut haluavat vaihtaa äänestettävää ja saattavat kysyä onko nuorempaa ehdokasta.

Vaalien aikaan Maija on pudottanut aina pari kiloa pois painostaan. Hänellä on ollut tapana ottaa vaalimainosten jaon lomassa välillä muutama juoksuaskel. Kilometrit, joita Maija on vuosien varrella, vaaleista toiseen kävellyt ”luukuttaessaan” ehdokkaiden vaalimainoksia ovat laskemattomat, kuten myöskin esitteiden kappalemäärät lukemattomat.

Jos vain Maija saataisiin monistettua, niin vaalityön teossa ei olisi ongelmia. On kuitenkin vain yksi Maija ja, jos jotain hänen toimeliaisuudestaan tarttuu muihinkin, niin kaikki jää plussan puolelle. Maija on tullut tutuksi monien sosialidemokraattisten politiikkojen kanssa ja hän on järjestänyt Malmin demareiden kevätkauden lopettajaisia puutarhakutsujen merkeissä kahvituksineen kymmenen vuoden ajan. Edelleen tänä päivänä puolueosastosta kysyvät lausuntoa mm. kokousten esityslistaan.

Omia arvoja vastaan olisi vaikea toimia – Rakkaus kantaa

Maija Savolainen on ollut vaalityön ohessa aktiivinen auttamaan hädässä olevia ja toiminut Punaisen Ristin ja Kirkon Yhteisvastuun sekä Unicefin kerääjänä ja vapaaehtoisena muussa toiminnassa. Sosiaalisen ja sydämellisen luonteensa vuoksi hänellä on ollut useita ns. lainalapsia, joita hän on tukenut elämän taipaleella omien lastensa Irenen ja Markuksen kasvatuksen lisäksi.

Maijan persoonasta kertoo paljon se, että hänen läksiäisjuhliinsa Helsingin kaupungilta osallistui yli sata työtoveria eripuolilta kaupungin organisaatiota. Kovin monia ihmisiä Maijan kohtaaminen ja hänen kanssaan työskentely oli liikuttanut. Entiset työtoverit soittivat Maijalle ja kertoivat, että hänen työnsä oli jaettu neljälle ja puolelle henkilölle. Hänelle sanottiinkin, että ”emme voi ymmärtää miten kilttejä, osaavia ja ahkeria ihmisiä tänä päivänä kohdellaan”. Maija sai myös opetushallituksesta asti kiitosta siitä, että hän laati kiinteistöinvestointien valtionrahoituksia varten tietokoneella täytettävät lomakkeet. Maijalle on todettu myös, että ”sinulla on niin vahvat arvot, etteivät ne tee sinun elämästäsi helppoa”. Tähän Maija on vastannut, että ”se vasta olisi tehnyt elämän vaikeaksi, jos olisin toiminut omia arvojani vastaan”.

Liiallisen vaateliaisuuden, elämän haasteiden ja työteliäisyyden rinnalla Maijan elämästä ei ole puuttunut kauneutta, hyvyyttä, rakkautta eikä onnea. Maija ja Helge Savolaisen avioliitto on ollut pitkä ja onnellinen. He ovat saaneet kasvattaa kaksi omaa lastaan aikuisiksi ja voivat isovanhempina nauttia yhdessäolosta ensimmäisen lapsenlapsensa ja maailman menoissa kohdattujen ”lainalapsiensa” kanssa. Maijan ja Helgen ihmeellisen kaunis piha ja puutarha luo silmiä hyväilevää kauneutta ympäristöönsä erilaisten puu-, pensas-, perenna- ja kukkaistutusten kilpaillessa värikkyydessä ja lajien kirjossa keskenään.

Maijan elämäntaivalta, ajatuksia ja arvomaailmaa kuvastaa hyvin hänen kuusitoistavuotiaana kirjoittamansa lause. ”Onni on nähdä kastepisara poimunlehdellä aamuauringossa ja kaksi tervettä kättä tehdä töitä.” Tänä päivänä kahdeksankymmentäyksivuotias Maija toteaa pilke silmäkulmassa, ”Jotta elämä oikein maistuu, täytyy olla hieman ikää.” Nyt on hänen aikansa toteuttaa naiseuttaan, elämistään ja olemistaan juuri niin kuin itse parhaaksi katsoo – yhteisöllisyydestä ja aatteesta koskaan tinkimättä.

Lähteet:

Maija Savolaisen haastattelut. Heli Maritta Nieminen 2020.

Helge Savolaisen haastattelu. Heli Maritta Nieminen 2020.

Maija ja Helge Savolaisen kotialbumit.

Meijän kylät. Irene Rutonen 2015.

Meijän kylät kuvina. Irene Rutonen 2019.

Hakunilan Riento Ry:n toimintakertomus 1974.

Urheilumuseo 2020.