Vieraskynässä Niina Malm: Tosi tarina Punaisen Hilkasta
Olipa kerran teini nimeltään Hilkka. Hän asui yhdessä äitinsä ja pikkuveljensä kanssa pienessä lähiössä Itä-Suomalaisessa kaupungissa lähellä itärajaa. Punaisten perheeseen kuului myös mummo, joka asui maalla keskellä metsää. Hilkka oli hyvin läheinen mummonsa kanssa. Kävi hänelle kaupassa ja autteli arjen askareissa, paistoi jopa pullaa, kun kotihoidon käntty ei mummolle oikein maistunut.
Hilkka oli ajatellut peruskoulun jälkeen opiskella lähihoitajaksi, sillä hoiva ja hoitotyö oli hänestä palkitsevaa. Ja olihan hän jo hoitanut niin mummoa kuin pikkuveljeään silloin, kun äiti oli ollut kolmessa löysissä tai ylitöissä. Opo koulussa oli sanonut, että myöhemmin voi jatkaa opintoja, jos intoa riittää. ”Tätä on yhteiskunnassamme pidetty elinikäisen oppimisen ideaalina. Mummosi aikoihin työura nähtiin suoraviivaisena polkuna, jolla työntekijät tavoittelivat yhä parempaa asemaa ja palkkaa. Nykyään työura nähdään pikemminkin risteilevinä polkuina”, jatkoi opo. Jospa joskus vaikka sairaanhoitajaksi haaveili Hilkka.
Hilkka haki ja pääsi kouluun ja valmistui. Työpaikka aukeni heti kotihoidosta. Mummoja ja pappoja riitti hoivattavaksi. Tuli aika, että yöelämästä löytyi kiva ja näppärä kumppani ja pian oli yhteinen omakotitalo harjakorkeudessa ja pariskunnalla asuntolainaa niin että päätä huimasi. Perheenlisäystä siunaantui ihan tuplana ja kaikki oli mallillaan, kun vaan töitä riittäisi. Ja niitähän riitti, toisinaan ihan liiaksikin.
Tuli kuitenkin päivä, jolloin Hilkka ajatteli, että tässäkö tämä elämä nyt oli. Vieläkö olisi mahdollista toteuttaa haaveitaan ja silloin mieleen tuli nuoruuden haave sairaanhoitajan ammatista. Hilkka selvitti eri vaihtoehtoja jatkaa opintoja, kehittää osaamistaan ja samalla varmistaa työpaikkansa. Oppilaitos löytyi, esimies oli suopea opintovapaalle, kun 8 vuoden työehto täyttyi, mutta ongelmaksi nousi toimeentulo opintojen aikana. Asuntolainaa oli vielä aika lailla jäljellä ja jälkikasvun menot olivat nousseet vuosien myötä. Miehenkin tulot olivat tippuneet useiden lomautusten seurauksena. Uuden lainan otto oli aivan mahdoton ajatus.
Aikuiskoulutustuesta Hilkka kuuli työkaveriltaan, joka oli sen turvin toteuttanut haaveensa muutama vuosi aiemmin. Mutta mitä ihmettä, nyt tuki ollaan lopettamassa. Säästötoimi! jolla pelastetaan tämä maa, huutaa media. Hilkkaa suorastaan vihastuttaa ja hän ottaa vähän asioista selvää. Perheellisen, pienituloisen ihmisen, erityisesti naisen on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, taloudellisesti irrottautua kokopäiväiseen lähiopiskeluun, mitä moni tutkinto edellyttää ja sairaanhoitajan opinnot sitä todellakin edellyttävät. Hilkka selvittää, että tyypillinen aikuiskoulutustuen käyttäjä on perheellinen nainen, joka opiskelee kasvatus- tai terveys- ja hyvinvointialaa. Hänellä on jo jonkin verran koulutusta, mutta palkka on suomalaisten mediaanipalkkaa pienempi. Tämä esityshän on todella epätasa-arvoinen tuohtuu Hilkka ja jupisee äidilleen, että on todella epäreilua, jos työntekijöitä halutaan pitää matalalla koulutustasolla töissä vastoin heidän omia pyrkimyksiään.
Ajattele, viime vuonna yksistään työvoimapulasta pahasti kärsivälle sote-alalle kouluttautui yli 6000 alanvaihtajaa aikuiskoulutustuen turvin, ja opetus- ja kasvatusalallekin toista tuhatta. Silti kärsitään työvoimapulasta. Työvoiman kiertokulku tyssätään ihan tietoisesti. Arvio siitä, etteikö tuen poisto vaikuttaisi työvoiman saatavuuteen, perustuu yleisen tason tarkasteluun, eikä huomioi tarpeeksi ala- tai aluekohtaisia eroja. Esityksellä on hyvin vakavat seuraukset esimerkiksi vanhustenhoidon työvoiman saatavuuteen jatkossa Hilkka juputti miehelleen. Vanhustenhoidon töihin johtavissa koulutuksissa hyvin suuri osuus opiskelijoista on aikuisia ja aikuiskoulutustuki on heille hyvin merkittävä opiskelun mahdollistaja. Hilkka oli myös sitä mieltä, että mahdollisuus aikuiskoulutustukeen auttaa työssä jaksamiseen, sillä opinnot antavat työkaluja omaan työhön ja sen kehittämiseen, vaikka ei vaihtaisikaan työtä eikä ansiotaso suoraan nousisikaan.
Hilkasta alkoi tuntua siltä, että hän oli ammatillisesti pattitilanteessa ja pohti jopa sitä, että vaihtaisi alaa kokonaan. Hänestä tuntui, kun iso paha susi olisi hänet hotkaissut kitaansa, eikä hän koskaan saisi toteuttaa haavettaan.
Mistä nyt löytyisi se järjenääni, joka pelastaisi Hilkan ja muut vastaavassa tilanteessa olevat ja tälle tarinalle saataisiin loppu, jossa kaikki voisivat elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Olisitko se sinä – isommalla porukalla saamme äänemme paremmin kuuluviin, ja samalla rakennamme oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Niina Malm
kansanedustaja
SDP:n varapuheenjohtaja
Vieraskynä on Demarinaisten kiertävä blogipalsta, jossa julkaistaan Demarinaisten ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen luottamushenkilöiden ja toimijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat vieraiden itsensä kirjoittamia ja edustavat heidän omia näkemyksiään.